Kuulumisia

Blogi on ollut pitkään hiljainen. Elämä on vauhdikasta työn, päiväkodin ja kodin välillä suhaamista. Lapsi on lähes nelivuotias ja hyvin pirteä. Puheen kehitys on ollut hidasta ja lähtenyt kunnolla liikkeelle vasta kolmivuotispäivän jälkeen, mutta neuvolan mukaan ollaan toistaiseksi edelleen normaalialueella; sitä paitsi puheen kehityksessä on joka tapauksessa paljon vaihtelua eri lasten välillä. Lapsi on hyvin ketterä ja sosiaalinen, joten ainoat huolet liittyvät puheeseen ja sekin on nyt onneksi alkanut vihdoin edistyä. Kesällä odottaa nelivuotisneuvola ja siihen täällä kuuluva laaja tarkastus, mm. Lene-arviointi. Hieman jännittää, mutta toivon tietysti, että arvioinnista tulee puhtaat paperit. Olemme saaneet neuvolasta joka vaiheessa hyvin apua ja luotan siihen, että saamme apua nytkin, jos jotain erikoista ilmenee.

Lapsen hidas puheen kehitys on aiheuttanut jonkin verran huolta, ja ehkä murehdin asiaa liikaakin. Muistan edelleen elävästi, miten vaikea pienen elämän alku neljä vuotta sitten oli, kun hän hengitti synnytyksessä virheää lapsivettä ja joutui teho-osastolle hengityskonehoitoon. Tilanne oli lapselle todella rankka, enkä yllättyisi, jos siitä olisi kuitenkin jäänyt jotain pientä ongelmaa. Muistot kamalasta luomusynnytyksestä ilman kivunlievitystä ovat itselleni ajoittain raskaita etenkin silloin, kun huoli lapsen kehityksestä pyörii päässä tavallista enemmän. Kokonaisuutena ajatellen asiat ovat kuitenkin hyvin. Lapsi pärjää päiväkodissa hienosti, hänellä on kavereita ja huumorintajua, hän on ketterä ja sosiaalinen. Jostain syystä hän on pienestä asti ottanut minuun hyvin paljon kontaktia ja näyttänyt nauttivan läheisyydestä. Olen onnekas, kun sain tähän tilanteeseen kuitenkin juuri tämän lapsen, parhaan mahdollisen vauvan.

Liikkeellä!

Odottelu palkittiin! Pikkuinen oppi kävelemään 1 v 4 kk iässä kuin vanha tekijä. Hän osaa nyt siis kävellä, puhuu kymmenisen sanaa ja viittoo muutaman viittoman. Kaikki näyttää olevan hienosti ja olen tosi ylpeä pienen taidoista. Parasta on kuitenkin iloinen ja huumorintajuinen luonne.

1,5-vuotisneuvolan aika on varattu. 1,5-vuotisneuvola on taas ns. laaja tarkastus, jossa on neuvolalääkäri mukana. Katsotaan, mitä lääkäri sanoo. Tällä hetkellä kaikki näyttää tosi hyvältä. MASista ei kaiketi jäänyt pikkuiselle mitään pysyvää.

Influenssarokotteen kumminkin otimme, en halua influenssaa rasittamaan pienen keuhkoja.

Ennuste, ennuste, ennuste

Ennuste, ennuste, ennuste. Vauvan syntymän ja MASin jälkeen ensimmäisenä mielessä oli, miten tässä kävisi - sekä heti että pidemmällä ajalla. Lopullista vastausta ei ole tullut vieläkään; lääkärin mukaan pientä pitää seurata huolellisesti kouluikään asti. Kyse on rutiiniseurannasta, mitään poikkeavaa ei ole havaittu. Reilun 1 v 3 kk iässä pieni puhuu useita sanoja mutta ei vielä kävele ilman tukea. Tämä on ihan normaalia, mutta tietysti askelia odotellaan.

Olen usein etsinyt tietoa mekoniumaspiraatiolasten - etenkin hengityskonehoitoon päätyneiden - ennusteesta. Suomenkielistä tilastollista tietoa on vaikea löytää. Duodecim-lehden artikkelissa vuodelta 1984 mainitaan, että 43:sta TYKSissä hoidetusta MAS-lapsesta vain kolmella oli kehityksen poikkeavuuksia ja näissäkin tapauksissa syynä oli luultavasti kohdunsisäinen hapenpuute eikä MAS. Ulkomaisista lähteistä esim. Yhdysvaltain National Library of Medicine -palvelun Medline-artikkelissa todettiin, että useimmiten ennuste on erinomainen eikä pitkäaikaisseurauksia tule. Johns Hopkins -sairaalan sivuilla todetaan, että hengityskonehoitoa tarvitsevilla ennuste voi olla huonompi. Toisaalta moni hengityskoneessa ollut kehittyy ihan normaalisti; hengityskonehoitoisesta MAS-vauvasta voi hyvin tulla terve aikuinen. Usein käy hyvin.

Tilastot ovat tilastoja: numeroita ja prosentteja. Yksilöiden kuten yksittäisen vauvan kohdalla tilasto ei välttämättä päde. Yksittäisen vauvan ennustetta arvioi hänet nähnyt ja tutkinut lääkäri. Suomessa MAS-vauvoilla on onneksi niin hyvä seuranta, että mahdolliset ongelmat kyllä huomataan ja niistä kerrotaan vanhemmille. HUS-alueella meille järjestettiin kontrollit 1 kk ja 4 kk kuluttua sairaalasta kotiutumisesta, sen jälkeen jatkettiin normaalilla neuvolaseurannalla. Näissä sairaalan kontrolleissa tutkittiin perusasioita: kasvua, uusien taitojen oppimista, refleksejä, pään kannatusta ja raajojen liikuttelua jne. Oman vauvani ensimmäisessä kontrollissa tehtiin vielä sydämen ultraäänikuvaus PPHN:n vuoksi. Kontrollit toteutettiin tosi hienosti, lääkärit olivat ihania ja rauhoittavia. Seuraavana on vuorossa 1,5 v neuvolalääkäri. Toivottavasti sieltä tulee edelleen puhtaat paperit! Tällä hetkellä ainakin näyttää oikein hyvältä.

Unohtamisesta ja muistamisesta

Vauvan syntymästä ja hengityskone-episodista on pian vuosi aikaa. Kaikki on hyvin ja 1-vuotisneuvolassa kaikki oli normaalisti. Meille on käynyt hyvin. Vaikea alku on enää vain muisto.

Muutaman kerran olen kuullut muiden äitien sanovan, että tällaiset asiat kannattaisi unohtaa, että niitä ei kannata muistella. Ymmärrän kyllä ajatuksen ja sen epäilemättä hyvän tarkoituksen, mutta en tiedä, onko tällaista oikeasti mahdollista unohtaa. Muistan pikkuisen vaikean syntymän ja tehohoitojakson yhtä tarkasti kuin isomman sisaruksen normaalin syntymän ja normaalin lapsivuodeajan - aika sumentaa vähitellen muistoja kummastakin. En usko, että tulen myöhemminkään unohtamaan pikkuisen vaikeaa alkua sen enempää kuin isomman sisaruksen normaalia alkua. Miksi toisaalta pitäisikään? Ei vauva meille mistään postista putkahtanut, hänen alkunsa oli tällainen. Jonakin päivänä hän ehkä haluaa itse tietää, mitä tapahtui - etenkin, jos vihreästä lapsivedestä jää  keuhkohaittaa tms. (mitään sellaista ei ole vielä ilmennyt, kaikki on siinäkin suhteessa täysin normaalia). Täytyyhän niihin kysymyksiin pystyä vastaamaan. En tiedä, mitä silloin joskus vastaan. Jos pienestä kasvaa arka ja varovainen lapsi, vastaan eri tavalla kuin jos hän on rämäpäinen huithapeli. Perusasiat ovat silti samat: Sinä synnyit vakavasti sairaana. Jos olisit syntynyt vaikkapa kehitysmaaoloissa, et olisi selvinnyt. Mutta sinä synnyit sairaalassa, jossa sait erinomaista hoitoa heti. Sinut siirrettiin Lastenklinikalle, jossa sinua hoidettiin tosi hyvin. Lääkkeitä ja koneita tarvittiin paljon, mutta niiden ansiosta sinä selvisit, ja nyt kaikki on hyvin.

Ikävien muistojen lisäksi vauvan MASista ja tehohoitojaksosta jäi myös hyviä muistoja. Ihanat lääkärit, jotka rohkaisivat silloinkin, kun näytti huonolta ja pelotti; taitavasti valitut sanat. Teho-osaston hoitajat, jotka selvästi pitävät vauvoista kovasti. Yö, jolloin tulin teho-osastolle katsomaan vauvaa; hoitaja oli nostanut hänet pystyyn lamppuja katsomaan, ja vauva tuijotti valoa silmät ihastuksesta pyöreinä. Vauvan kanssa kahdestaan istuskelu hiljaisella perhehuoneosastolla, näkymät tornitalon huipulta vihreän puiston yli. Eivät kaikki muistot ole ikäviä, eikä hyviä muistoja kannata unohtaa.

Olisi mukava lukea myös muiden hyviä muistoja tehohoitoajalta, jos joku samassa tilanteessa ollut sattuu tätä lukemaan.

Imetyksestä

Imetys on taas ollut esillä julkisuudessa vaikkapa HS:ssa . Moni äiti luultavasti suunnittelee etukäteen imettävänsä ainakin jonkin aikaa. Kun vauva sitten syntyy vihreästä lapsivedestä huonokuntoisena, pakka menee uusiksi. Vielä enemmän uusiksi, jos seuraava etappi on teho-osasto ja hengityskone.

Imetysohjeissa yleensä korostetaan, että vauvan pitäisi saada olla paljon rinnalla ja syödä usein. Eihän se tietenkään onnistunut MAS-vauvan kohdalla. Mekoniumaspiraation takia vauva vietiin heti virvoiteltavaksi ja intuboitiin alle puolen tunnin iässä. Hengityskoneessa teho-osastolla ollessaan vauva sai ruokansa eri ravintoliuoksina laskimoon. Kun vauva ei itse pystynyt syömään, maitoa piti lypsää sairaalan sähköpumpulla, mielellään kuulemma 10-12 kertaa päivässä. Ihan niin moneen kertaan en kyennyt mutta ehkä suunnilleen 8-10 kertaan päivässä. Näin runsas pumppaaminen vie todella paljon aikaa, kun jokainen pumppauskerta vie vähintään vartin, sitten on puhdistettava välineet ja yölläkin on mielellään herättävä lypsämään. Mutta siinähän se toisaalta meni, kun vauva oli joka tapauksessa toisella osastolla eikä itsellä ollut oikein muuta tekemistä kuin syödä, lypsää ja soitella vuoroin teho-osastolle, vuoroin sukulaisille vauvan voinnista. Ensimmäisenä päivänä maitomäärät olivat hyvin pieniä, muutaman millin per lypsykerta, ja sekin oli kuulemma tilanteeseen nähden paljon. Kätilöt ja teho-osaston henkilökunta olivat kuitenkin tosi kannustavia, muutaman millilitrankin maitomäärästä kehuttiin.

Hengityskonehoidon päätyttyä vauvalle alettiin antaa maitoa vähän kerrallaan nenämahaletkulla sen verran kuin maha veti, ja muistaakseni hän sai samalla pieniä makuannoksia suun kautta. Annoksia suurennettiin vähitellen muutamasta millilitrasta n. puoleen desiin kerrallaan. Oma maito ei tietenkään aluksi riittänyt – sairas vauva kuulemma tarvitseekin enemmän maitoa kuin terve, koska toipuminen vaatii lisäenergiaa. Alussa vauva sai luovutettua maitoa ja muutaman päivän päästä päästiin kokonaan omalle maidolle. Rinnalle vauva pääsi 5. elinpäivänään. Tässä vaiheessa hän oli vielä niin väsynyt, että jaksoi syödä rinnasta tai pullosta vain vähän kerrallaan ja loppu maito annettiin edelleen nenämahaletkulla. Korviketta ei sairaalassa annettu missään vaiheessa.

Olin etukäteen valmistautunut antamaan vauvalle myös korviketta, mutta MASin takia se ei tuntunutkaan hyvältä idealta, kun vauva oli niin sairas. Oli hellekesä ja mätäkuu tulossa, ja korvikepullojen steriloinnin kanssa olisi pitänyt olla tarkkana – en varmaan olisi uskaltanut vetää mitään mutkia suoraksi, kun vauva oli vielä toipilas. Lähinnä huoletti, että vauva saa sairaalajakson jälkeen ripulin ja se hidastaa muuta toipumista. Imetys kun suojaa jonkin verran ripulilta ja sairaan vauvan kohdalla pienikin suoja tuntui tärkeältä etenkin, kun oli mätäkuu tulossa.

Jälkikäteen ajatellen imetys lähti lopulta yllättävän helposti käyntiin, ja vain ensimmäisen viikon ajan piti pumpata jatkuvasti. Olen itsekin yllättynyt siitä, että vauva pärjäsi omalla maidolla monta kuukautta. Se oli paljolti myös hyvästä tuurista kiinni. En usko, että tämä olisi onnistunut näin helpolla, jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen vauva. Näin uudelleensynnyttäjänä maitoa tuli enemmän ja lypsäminen oli helppoa. Saimme myös neuvolasta tosi paljon apua mutkikkaissakin tilanteissa, esim. sairaan vauvan painonnousun seurannassa. Neuvolan toiminnasta antaisin ehdottomasti arvosanaksi täyden kympin. 

Olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia tällaisista tilanteista.

Sehän osaa jo puhua... ei vaan viittoa

Vauva reilut 10 kk on oppinut viittomaan. Käytimme isosisaruksen kanssa aikoinaan vauvaviittomia, tosin emme opetelleet niitä jutussa mainitulla kurssilla vaan muualla. Viittomat olivat kivoja ja isosisarus oppi niitä aikoinaan muutamia kymmeniä. Olemme käyttäneet samoja viittomia nyt myös vauvan kanssa, ja hän oppikin nyt n. 10 kk iässä viittomaan "ulos" ja isosisaruksen viittomanimen (viittomanimistä täällä). Ulkoilu on selvästi vauvalle tosi mieluisaa, ja hän viittoo mielellään "ulos" aina ulkoilusta puhuttaessa. Meille aikuisille on hauskaa, että vauva pystyy nyt viittomalla vähän kertomaan, mistä tykkää ja mitä ajattelee. Jatkamme varmasti viittomien käyttöä, kunnes pieni oppii kunnolla puhumaan sanojakin. Isosisarus jätti aikoinaan viittomat pois noin parivuotiaana, jolloin hänellä oli jo iso sanavarasto. Vauvan kanssa toimimme luultavasti hyvin samaan tapaan.

Moni kymmenkuinen kävelee jo ilman tukea. Meillä tätä vielä odotellaan. Vauva kyllä seisoo tukea vasten ja konttaa, mutta ei yritä seistä ilman tukea eikä kävellä. Veikkaisin, että hän oppii kävelemään jossain 15 kk iässä, samoihin aikoihin kuin isosisaruskin, joka syntyi terveenä eikä tarvinnut aluksi mitään tehohoitoa tms. Neuvolan mukaan kaikki 18 kk ikään asti on normaalia, eikä kävelemisellä ole sitä ennen mitään kiirettä. Vauvan kehitys on toistaiseksi täysin normaalia ja hän on tosi aurinkoinen lapsi.

Kontrollit

Vauva on nyt yli 9-kuinen, mutta MAS ja alkuvaiheet mietityttävät välillä edelleen - lähinnä ennen neuvolakäyntejä, etenkin lääkärineuvolaa. 8 kk neuvolalääkärin mukaan kehitys on ollut täysin normaalia, mutta seurantaa pitää jatkaa kouluikään saakka, sillä jotakin pientä saattaa myöhemmin tulla esiin. Mitään isompaa ongelmaa ei todennäköisesti ole, ne olisivat jo tulleet esiin. Vauva on todella hyväntuulinen ja aurinkoinen ja kehittyy samaan tahtiin kuin isosisaruksensa aikoinaan. Hänestä ei voisi mitenkään arvata, että mitään ongelmaa on koskaan ollutkaan. Silti ennen neuvolakäyntejä mietityttää, huomataanko neuvolassa jotakin, mitä emme itse osaa ajatella. Tosi hyvältä kaikki kuitenkin näyttää. 

Sairaalakontrolleja oli kotiutumisen jälkeen kaksi, 1 kk ja 4 kk kotiutumisen jälkeen. Molemmat menivät hyvin, sen jälkeen seuranta siirtyi neuvolaan ja jatkuu siellä nyt ihan normaaliin tapaan. Neuvolassa on kaikki sujunut tosi hienosti, ja henkilökunta on ollut tosi mukavaa. Alussa käyntejä oli paljon, muistaakseni jopa kahdesti viikossa, mutta nyt tahti on sama kuin muillakin.