Pitkästä aikaa

On lähes viisi vuotta siitä, kun lapseni syntyi vihreästä lapsivedestä, hengitti kohdussa vihreää lapsivettä (mekoniumaspiraatio-oireyhtymä eli MAS) ja joutui Lastenklinikalle hengityskonehoitoon. Blogin päivittäminen on jäänyt ruuhkavuosien jalkoihin. Lapsen ja isomman sisaruksen päiväkoti ja koulu, oma työ ja ihan arjen peruskoordinointi kaikkine kumppariostoksineen ja kaverisynttäreineen vievät valtaosan ajasta. Seuraan tietysti edelleen MAS-aiheisia tutkimusuutisia. Helsingin uusi Lastensairaala ja Naistenklinikan remontti kiinnostavat myös. Käsittääkseni vanhemmat, joiden vauvalla on MAS, saavat nykyään olla paljon vauvojensa kanssa ja osallistua enemmän vauvojen hoitoon. Oman lapseni syntyessä tämä ei valitettavasti ollut mahdollista ja vauvan luona pääsi käymään vain silloin, kun neljän potilaan huoneen kaikkien muidenkin lasten kunto salli vierailut, eli päivisin ei kovinkaan usein mutta yöllä hieman paremmin. Olisi todella mukavaa kuulla muiden kokemuksia uuden vauvojen teho-osaston tiloista ja siitä, miten vanhemmat pääsevät nyt olemaan pikkuisten hoidossa mukana.

Aika kuluu, mutta MAS ja vauvan vaikeat alkuvaiheet eivät valitettavasti katoa elämästämme mihinkään. Lapsi on ketterä, sosiaalinen ja motorisesti taitava, mutta puhe on kehittynyt hitaasti. Kovin hälyttävästä viiveestä ei ole kysymys - arvelisin, että lapsi nyt vajaan 5 vuoden iässä puhuu suunnilleen 3,5-vuotiaan tasoisesti. Huomaan kuitenkin, että lapsen puhe kehittyy selvästi hitaammin kuin hoitokavereilla ja isosisaruksella. Voihan tämä tietysti johtua mistä tahansa, mutta mietin aina, onko syynä silloin vauvana tapahtunut vihreän lapsiveden hengittäminen. Sehän yleensä johtuu kohdussa koetusta hapenpuutteesta, joka taas voi aiheuttaa hyvin monenlaista seurausta vauvan aivoille. Vauvan hapetus oli sitä paitsi huono vielä pitkän aikaa syntymän jälkeenkin, kunnes teho-osastolla saatiin tilanne paranemaan hengityskoneen tärinähoidon avulla. Joka tapauksessa lapsen puhe kyllä kehittyy ja edistystä tapahtuu, mutta saa nähdä, miten esimerkiksi eskari ja koulu tulevat aikanaan sujumaan. Aika näyttää, mutta odottelu stressaa.

En muistaakseni maininnut aiemmin, että synnytysten erilaisia turvallisuusmuuttujia, muun muassa mekoniumaspiraatio- eli MAS-tapausten osuuksia synnytyksissä Suomessa, käsiteltiin Aura Pyykösen väitöskirjassa Quality and Patient Safety in Obstetric Care syksyllä 2017. Pyykönen toteaa väitöskirjan suomenkielisessä tiivistelmässä: "Yliaikaisessa raskauksien osalta tuloksemme osoittivat, että käynnistys lisää keisarileikkausriskiä 41 raskausviikon tuntumassa, mutta ei enää lähellä 42 raskausviikkoa. Käynnistys pienensi vastasyntyneiden meconiumaspiraatioriskiä ennen 41+5 raskausviikkoa, mutta vaikutusta ei ollut havaittavissa enää sen jälkeen. Kuolleisuuteen käynnistyksellä ei ollut vaikutusta." Tarkemmat luvut esitetään väitöskirjan englanninkielisessä tekstissä. Jos saisin vielä lapsia, vaatisin hyvin todennäköisesti synnytyksen käynnistämistä, mikäli raskaus etenisi reilusti yli lasketun ajan. Käynnistyksethän tosiaan vähensivät MAS-oireyhtymän riskiä tässä isossa ja laadukkaassa tutkimuksessa ja vastaavia tuloksia on saatu myös aiemmin muissa tutkimuksissa ulkomailla.

Myös Elina Karalis käsitteli äskettäin väitöskirjassaan Patient Safety in Maternity Hospitals in Finland (2018) synnytysten potilasturvallisuutta Suomessa. Väitöskirjan abstraktissa ja uutisoinnissa huomioni kiinnittyi mm. tähän: "Syntymänaikaista hapenpuutetta esiintyi enemmän päivystysaikaan (22,7/1000) kuin virka-aikaan (18.4/1000)." Oma lapseni syntyi päivystysaikana, hiukan ennen keskiyötä. Tämäkin on mietityttänyt minua pitkään. Voihan olla, että pikkuiseni olisi välttynyt hapenpuutteelta, jos hän olisi syntynyt päivällä tai jos kätilöt olisivat yksinkertaisesti vaivautuneet hoitamaan synnytyksen paremmin. Antaisin todella paljon, jos voisin jotenkin peruuttaa tuon hirveän synnytyksen omasta ja lapseni elämästä eikä meidän tarvitsisi yhä edelleen kantaa huolta lapsen kehityksestä (käytännössä siis puheesta, liikkuminenhan sujuu hyvin) ja siitä, onko tästä kaikesta kuitenkin jotain pysyvää haittaa jäänyt. Onneksi perusarki sujuu: lapsi on hyväntuulinen, ketterä ja sosiaalinen, hänellä on ystäviä, hän tuntee jonkin verran kirjaimia ja osaa jo oman nimensä kirjoittaakin. Näillä siis mennään.

Kuulumisia

Blogi on ollut pitkään hiljainen. Elämä on vauhdikasta työn, päiväkodin ja kodin välillä suhaamista. Lapsi on lähes nelivuotias ja hyvin pirteä. Puheen kehitys on ollut hidasta ja lähtenyt kunnolla liikkeelle vasta kolmivuotispäivän jälkeen, mutta neuvolan mukaan ollaan toistaiseksi edelleen normaalialueella; sitä paitsi puheen kehityksessä on joka tapauksessa paljon vaihtelua eri lasten välillä. Lapsi on hyvin ketterä ja sosiaalinen, joten ainoat huolet liittyvät puheeseen ja sekin on nyt onneksi alkanut vihdoin edistyä. Kesällä odottaa nelivuotisneuvola ja siihen täällä kuuluva laaja tarkastus, mm. Lene-arviointi. Hieman jännittää, mutta toivon tietysti, että arvioinnista tulee puhtaat paperit. Olemme saaneet neuvolasta joka vaiheessa hyvin apua ja luotan siihen, että saamme apua nytkin, jos jotain erikoista ilmenee.

Lapsen hidas puheen kehitys on aiheuttanut jonkin verran huolta, ja ehkä murehdin asiaa liikaakin. Muistan edelleen elävästi, miten vaikea pienen elämän alku neljä vuotta sitten oli, kun hän hengitti synnytyksessä virheää lapsivettä ja joutui teho-osastolle hengityskonehoitoon. Tilanne oli lapselle todella rankka, enkä yllättyisi, jos siitä olisi kuitenkin jäänyt jotain pientä ongelmaa. Muistot kamalasta luomusynnytyksestä ilman kivunlievitystä ovat itselleni ajoittain raskaita etenkin silloin, kun huoli lapsen kehityksestä pyörii päässä tavallista enemmän. Kokonaisuutena ajatellen asiat ovat kuitenkin hyvin. Lapsi pärjää päiväkodissa hienosti, hänellä on kavereita ja huumorintajua, hän on ketterä ja sosiaalinen. Jostain syystä hän on pienestä asti ottanut minuun hyvin paljon kontaktia ja näyttänyt nauttivan läheisyydestä. Olen onnekas, kun sain tähän tilanteeseen kuitenkin juuri tämän lapsen, parhaan mahdollisen vauvan.

Curosurf palkittiin + 3 v kuulumisia

Viime blogiviestistä on aikaa. Kolmivuotiaan kanssa riittää puuhaa etenkin kun kolmivuotias vastustaa nukkumattia niin pitkään kuin suinkin jaksaa. Meillä elelee nykyään erittäin liikunnallinen ja taitava lapsi, joka on kehittynyt hienosti. Kovin paljoa hän ei vieläkään puhu, mutta puheen kehitys on käsittääkseni silti normaalin rajoissa. Lapsi on valloittava ja aurinkoinen luonne ja olen edelleen niin iloinen siitä, että hän selvisi MASista silloin kesällä kolme vuotta sitten.

Mainitsin viime vuonna täällä siitä, että vauvamme hoidossa käytetyn Curosurf-lääkkeen keksijä Tore Curstedt oli Euroopan patenttiviraston tiedepalkinnon saajaehdokkaana. Curstedtille myönnettiinkin sitten palkinto, mutta patenttiviraston kansainvälisen palkinnon sijasta kyseessä olikin ruotsalainen FoUU-palkinto. Curstedt kertoo FoUU-palkinnon yhteydessä tehdyssä haastattelussa yhteistyöstään patologi Bengt Robertssonin kanssa Curosurfin kehittämiseksi. Surfaktantin puhdistaminen sian keuhkoista on selvästi todella työlästä: "- För att få fram 50-100 barndoser krävs cirka 50 kilo grislungor, som renas 2000-3000 gånger. Och det är en konst att kunna rena och isolera materialet, förklarar Tore Curstedt." En voi kuin kiittää Robertssonia ja Curstedtiä työstään, jota ilman lapseni ei ehkä olisi selvinnyt. Minun lapseni lisäksi Curosurfin avulla on pelastettu yli puoli miljoonaa lasta. On tavallaan huvittavaa ajatella, miten valtavia määriä sian keuhkoja näiden vauvojen hoitoon on käytetty.

Keväällä uutisoitiin mm. Helsingin Sanomissa myös Helsingin uusista vauvojen tehohoitotiloista. Uusissa tiloissa vanhemmilla on mahdollisuus viettää aiempaa enemmän aikaa sairaan vauvan kanssa ja tilojen pinta-ala lähes kolminkertaistui. Se on todella tervetullutta. Oma vauvani sai sairaala-aikana upeaa hoitoa, mutta oli stressaavaa, että vauvan luona oli vaikea päästä käymään ja huoneeseen ei usein saanut tulla lainkaan. Toivottavasti nämä ongelmat ovat ratkenneet uusien tilojen myötä.

Uhmaikä, normaalin kehityksen ilo

Blogi on ollut pitkään hiljainen. Syyt ovat arkiset: pienellä on uhmaikä ja hän pelkää iltaisin pimeää. Molemmat ovat vanhemmille uuvuttavia mutta kuuluvat normaaliin kehitykseen ja ovat siksi meille ilo. On kulunut reilut 2,5 vuotta siitä, kun lapsemme syntyi vihreästä lapsivedestä, vinkaisi kerran ja juoksutettiin pois keuhkot mekoniumia täynnä, puolella keuhkolla hengittäen. Nyt hän on hyvinvoiva, ketterä ja tavallisesti kehittynyt lapsi. Puhe kehittyy vähän hitaasti mutta kuitenkin normaalin rajoissa. Toisaalta pieni on liikunnallinen, aurinkoinen ja sosiaalinen lapsi, joten luultavasti puheen tulon hitaus ei liity MASiin vaan siihen, että hän nyt opettelee enemmän liikunnallisia taitoja kuin puhetta. Viittomia hän käyttää edelleen aika ajoin, jos puhe ei suju tai viittoma on esimerkiksi muuten vain hauska (esim. sammakkoviittomassa käsillä tehdään "loikat").

Olisinpa arvannut tämän silloin, kun pelkäsin turhaan. Voi käydä myös hyvin.