Blogi on ollut pitkään hiljainen. Syyt ovat arkiset: pienellä on uhmaikä ja hän pelkää iltaisin pimeää. Molemmat ovat vanhemmille uuvuttavia mutta kuuluvat normaaliin kehitykseen ja ovat siksi meille ilo. On kulunut reilut 2,5 vuotta siitä, kun lapsemme syntyi vihreästä lapsivedestä, vinkaisi kerran ja juoksutettiin pois keuhkot mekoniumia täynnä, puolella keuhkolla hengittäen. Nyt hän on hyvinvoiva, ketterä ja tavallisesti kehittynyt lapsi. Puhe kehittyy vähän hitaasti mutta kuitenkin normaalin rajoissa. Toisaalta pieni on liikunnallinen, aurinkoinen ja sosiaalinen lapsi, joten luultavasti puheen tulon hitaus ei liity MASiin vaan siihen, että hän nyt opettelee enemmän liikunnallisia taitoja kuin puhetta. Viittomia hän käyttää edelleen aika ajoin, jos puhe ei suju tai viittoma on esimerkiksi muuten vain hauska (esim. sammakkoviittomassa käsillä tehdään "loikat").
Olisinpa arvannut tämän silloin, kun pelkäsin turhaan. Voi käydä myös hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti