Imetyksestä

Imetys on taas ollut esillä julkisuudessa vaikkapa HS:ssa . Moni äiti luultavasti suunnittelee etukäteen imettävänsä ainakin jonkin aikaa. Kun vauva sitten syntyy vihreästä lapsivedestä huonokuntoisena, pakka menee uusiksi. Vielä enemmän uusiksi, jos seuraava etappi on teho-osasto ja hengityskone.

Imetysohjeissa yleensä korostetaan, että vauvan pitäisi saada olla paljon rinnalla ja syödä usein. Eihän se tietenkään onnistunut MAS-vauvan kohdalla. Mekoniumaspiraation takia vauva vietiin heti virvoiteltavaksi ja intuboitiin alle puolen tunnin iässä. Hengityskoneessa teho-osastolla ollessaan vauva sai ruokansa eri ravintoliuoksina laskimoon. Kun vauva ei itse pystynyt syömään, maitoa piti lypsää sairaalan sähköpumpulla, mielellään kuulemma 10-12 kertaa päivässä. Ihan niin moneen kertaan en kyennyt mutta ehkä suunnilleen 8-10 kertaan päivässä. Näin runsas pumppaaminen vie todella paljon aikaa, kun jokainen pumppauskerta vie vähintään vartin, sitten on puhdistettava välineet ja yölläkin on mielellään herättävä lypsämään. Mutta siinähän se toisaalta meni, kun vauva oli joka tapauksessa toisella osastolla eikä itsellä ollut oikein muuta tekemistä kuin syödä, lypsää ja soitella vuoroin teho-osastolle, vuoroin sukulaisille vauvan voinnista. Ensimmäisenä päivänä maitomäärät olivat hyvin pieniä, muutaman millin per lypsykerta, ja sekin oli kuulemma tilanteeseen nähden paljon. Kätilöt ja teho-osaston henkilökunta olivat kuitenkin tosi kannustavia, muutaman millilitrankin maitomäärästä kehuttiin.

Hengityskonehoidon päätyttyä vauvalle alettiin antaa maitoa vähän kerrallaan nenämahaletkulla sen verran kuin maha veti, ja muistaakseni hän sai samalla pieniä makuannoksia suun kautta. Annoksia suurennettiin vähitellen muutamasta millilitrasta n. puoleen desiin kerrallaan. Oma maito ei tietenkään aluksi riittänyt – sairas vauva kuulemma tarvitseekin enemmän maitoa kuin terve, koska toipuminen vaatii lisäenergiaa. Alussa vauva sai luovutettua maitoa ja muutaman päivän päästä päästiin kokonaan omalle maidolle. Rinnalle vauva pääsi 5. elinpäivänään. Tässä vaiheessa hän oli vielä niin väsynyt, että jaksoi syödä rinnasta tai pullosta vain vähän kerrallaan ja loppu maito annettiin edelleen nenämahaletkulla. Korviketta ei sairaalassa annettu missään vaiheessa.

Olin etukäteen valmistautunut antamaan vauvalle myös korviketta, mutta MASin takia se ei tuntunutkaan hyvältä idealta, kun vauva oli niin sairas. Oli hellekesä ja mätäkuu tulossa, ja korvikepullojen steriloinnin kanssa olisi pitänyt olla tarkkana – en varmaan olisi uskaltanut vetää mitään mutkia suoraksi, kun vauva oli vielä toipilas. Lähinnä huoletti, että vauva saa sairaalajakson jälkeen ripulin ja se hidastaa muuta toipumista. Imetys kun suojaa jonkin verran ripulilta ja sairaan vauvan kohdalla pienikin suoja tuntui tärkeältä etenkin, kun oli mätäkuu tulossa.

Jälkikäteen ajatellen imetys lähti lopulta yllättävän helposti käyntiin, ja vain ensimmäisen viikon ajan piti pumpata jatkuvasti. Olen itsekin yllättynyt siitä, että vauva pärjäsi omalla maidolla monta kuukautta. Se oli paljolti myös hyvästä tuurista kiinni. En usko, että tämä olisi onnistunut näin helpolla, jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen vauva. Näin uudelleensynnyttäjänä maitoa tuli enemmän ja lypsäminen oli helppoa. Saimme myös neuvolasta tosi paljon apua mutkikkaissakin tilanteissa, esim. sairaan vauvan painonnousun seurannassa. Neuvolan toiminnasta antaisin ehdottomasti arvosanaksi täyden kympin. 

Olisi mukava kuulla myös muiden kokemuksia tällaisista tilanteista.

Sehän osaa jo puhua... ei vaan viittoa

Vauva reilut 10 kk on oppinut viittomaan. Käytimme isosisaruksen kanssa aikoinaan vauvaviittomia, tosin emme opetelleet niitä jutussa mainitulla kurssilla vaan muualla. Viittomat olivat kivoja ja isosisarus oppi niitä aikoinaan muutamia kymmeniä. Olemme käyttäneet samoja viittomia nyt myös vauvan kanssa, ja hän oppikin nyt n. 10 kk iässä viittomaan "ulos" ja isosisaruksen viittomanimen (viittomanimistä täällä). Ulkoilu on selvästi vauvalle tosi mieluisaa, ja hän viittoo mielellään "ulos" aina ulkoilusta puhuttaessa. Meille aikuisille on hauskaa, että vauva pystyy nyt viittomalla vähän kertomaan, mistä tykkää ja mitä ajattelee. Jatkamme varmasti viittomien käyttöä, kunnes pieni oppii kunnolla puhumaan sanojakin. Isosisarus jätti aikoinaan viittomat pois noin parivuotiaana, jolloin hänellä oli jo iso sanavarasto. Vauvan kanssa toimimme luultavasti hyvin samaan tapaan.

Moni kymmenkuinen kävelee jo ilman tukea. Meillä tätä vielä odotellaan. Vauva kyllä seisoo tukea vasten ja konttaa, mutta ei yritä seistä ilman tukea eikä kävellä. Veikkaisin, että hän oppii kävelemään jossain 15 kk iässä, samoihin aikoihin kuin isosisaruskin, joka syntyi terveenä eikä tarvinnut aluksi mitään tehohoitoa tms. Neuvolan mukaan kaikki 18 kk ikään asti on normaalia, eikä kävelemisellä ole sitä ennen mitään kiirettä. Vauvan kehitys on toistaiseksi täysin normaalia ja hän on tosi aurinkoinen lapsi.

Onko tämä yleistä?

Mekoniumaspiraatio-oireyhtymä eli MAS ei ole kovin yleinen sairaus. Vihreä lapsivesi on kylläkin yleistä (Duodecimin Lastentaudit-oppikirjan [2008] mukaan n. 10-20 % täysiaikaisista synnytyksistä, yliaikaisista jopa 30 %), mutta valtaosa vihreästä lapsivedestä syntyvistä lapsista ei sairastu MASiin. Vain muutamalle prosentille (saman oppikirjan mukaan 1-2 %) kehittyy MAS, ja heistäkin vain osa joutuu hengityskonehoitoon, kuten oma vauvani. Vauvan sairastumisen jälkeen olen miettinyt, miten paljon MAS-tapauksia Suomessa on vuosittain, moniko vauva joutuu MASin takia hengityskoneeseen ja miten he yleensä toipuvat. Tiedän kaksi muutakin vauvaa, joilla on ollut hengityskonehoitoa vaativa MAS, ja sekä he että oma vauvani ovat olleet reippaasti yli 4-kiloisia ja syntyneet reilusti lasketun ajan jälkeen. En tiedä, onko vauvojen isolla koolla ollut vaikutusta asiaan; se käsittääkseni vaikuttaa, että he ovat syntyneet selvästi lasketun ajan jälkeen.

En ole terveydenhuoltoalalla eikä minulla ole sen alan koulutusta, mutta toisen alan tutkijankoulutukseni vuoksi olen tottunut lukemaan tieteellistä tutkimusta. Vauvan sairastumisen jälkeen kaipasinkin nimenomaan tutkimustietoa, mieluiten lääketieteellisiä artikkeleja ja mieluiten Suomen tilanteesta; terveydenhuolto kun on järjestetty täällä aika erilaisella tavalla kuin vaikkapa Yhdysvalloissa. Suomen tilannetta käsitteleviä, MASia koskevia artikkeleja vaikuttaa olevan melko niukasti (pikku-uutisia lukuun ottamatta). MASia käsitellään tietysti vastasyntyneen elvytystä koskevassa Käypä hoito -suosituksessa. Duodecim-lehdessä on julkaistu vuonna 1984 artikkeli MASista. Se perustuu TYKSin aineistoon vuosilta 1977-1982, jolloin MASin esiintymistiheys on ollut 0,13 % (43/33385 lasta). Näistä 43 lapsesta 26 on hoidettu hengityskoneessa. Osa tämän artikkelin tiedoista on nyt jo vanhentunut, mutta siitä saa silti käsityksen MASin yleisyydestä tuolla alueella ja tuolla ajanjaksolla. Toisessa Duodecim-lehden artikkelissa (2012) MASin ilmaantuvuus on piirretty kuvaan 1; se näyttää olevan raskausviikon 38 paikkeille saakka nollassa ja nousevan sitten muutamaan prosenttiin raskausviikon 42 jälkeen. Kolmannen, v. 2000 julkaistun artikkelin mukaan ”KYS:ssä syntyy vuosittain 5-10 MAS-lasta, joista respiraattorihoitoisia [hengityskoneessa hoidettavia] on 2-4”. KYS:ssä syntyy sairaalan sivujen mukaan vuosittain n. 2500 lasta, joten nähtävästi hiukan yli yksi tuhannesta joutuu siellä MASin vuoksi hengityskonehoitoon.

Vaikka vauvamme on kehittynyt hienosti ja vointi on täysin normaali, olisin mielelläni jättänyt tämän harvinaisuuden kokematta.

Ensitietoni MASista

Kun vauva oli viety ambulanssiin ja mies lähtenyt kotiin, minut vietiin lapsivuodeosastolle nukkumaan. Oli aamuyö. Ennen nukahtamista selasin puhelimella Googlea. Tiesin mekoniumaspiraatiosta vain nimen ja perusasiat eli sen, että tällainen ongelma voi tulla, jos lapsivesi on vihreää ja vauva hengittää vihreää lapsivettä. Ei ollut juuri mitään käsitystä siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Teho-osasto tietysti oli sanana tuttu, mutta koskaan en ollut sellaisella käynyt.

Googlesta löytyi tutkielma vastasyntyneiden hengitysvaikeuksien hoidosta sekä pieni artikkeli surfaktanttihoidosta. Surfaktantti on keuhkorakkuloiden pintajännitystä vähentävää ainetta, jota annetaan mm. pikkukeskosille pitämään keuhkorakkuloita auki. Pikkukeskosilla surfaktanttia ei ole vielä ehtinyt muodostua ennen syntymää, joten heille annetaan synteettistä surfaktanttia. Samaa ainetta käytetään myös mekoniumaspiraation eli MASin hoidossa. Täysiaikaisilla vauvoilla on kyllä muuten surfaktanttia keuhkoissaan, mutta keuhkoihin hengitetty vihreä lapsivesi nähtävästi huonontaa sen toimintaa. MAS-vauvoille annetaan siis lisäsatseja surfaktanttia tätä korvaamaan, oma vauvani sai sitä muistaakseni kolme kertaa. Myöhemmin löysin Googlesta myös suomalaisen väitöskirjan MASin hoidosta.

Juuri muuta en suomeksi Googlesta löytänytkään. Aamulla, ennen vauvan luokse siirtoa, jatkoin googlaamista kännykällä, nyt englanniksi. Englanniksi löytyy Googlesta vaikka mitä eikä kovin rohkaisevaa. Hoitamattomaan MASiin kun liittyy kuoleman riski, joka on etenkin vaikeissa tapauksissa suuri. Näistä lukeminen oli tietysti pelottavaa.

Kun minut siirrettiin Naistenklinikalle, tilanne alkoi näyttää toisenlaiselta. Vaikka MAS on melko harvinainen, Lastenklinikan ja Naistenklinikan henkilökunnalla on selvästi paljon kokemusta MAS-vauvoista. Esimerkiksi eräs kätilö totesi, että vaikka on ikävää, että vauva joutui teho-osastolle, on kuitenkin onni, että kyseessä oli juuri MAS. Siitä kun useimmat vauvat toipuvat hyvin, vaikka alussa ei voidakaan sanoa mitään varmaa.

Nyt reilut 10 kk myöhemmin näyttää siltä, että tosiaan kävi hyvin. Vauva on todella hyvävointinen, mistään ei huomaisi, että ongelmia on koskaan ollutkaan. Olisinpa tiennyt tämän silloin alussa!