Blogi on ollut pitkään hiljainen. Elämä on vauhdikasta työn, päiväkodin ja kodin välillä suhaamista. Lapsi on lähes nelivuotias ja hyvin pirteä. Puheen kehitys on ollut hidasta ja lähtenyt kunnolla liikkeelle vasta kolmivuotispäivän jälkeen, mutta neuvolan mukaan ollaan toistaiseksi edelleen normaalialueella; sitä paitsi puheen kehityksessä on joka tapauksessa paljon vaihtelua eri lasten välillä. Lapsi on hyvin ketterä ja sosiaalinen, joten ainoat huolet liittyvät puheeseen ja sekin on nyt onneksi alkanut vihdoin edistyä. Kesällä odottaa nelivuotisneuvola ja siihen täällä kuuluva laaja tarkastus, mm. Lene-arviointi. Hieman jännittää, mutta toivon tietysti, että arvioinnista tulee puhtaat paperit. Olemme saaneet neuvolasta joka vaiheessa hyvin apua ja luotan siihen, että saamme apua nytkin, jos jotain erikoista ilmenee.
Lapsen hidas puheen kehitys on aiheuttanut jonkin verran huolta, ja ehkä murehdin asiaa liikaakin. Muistan edelleen elävästi, miten vaikea pienen elämän alku neljä vuotta sitten oli, kun hän hengitti synnytyksessä virheää lapsivettä ja joutui teho-osastolle hengityskonehoitoon. Tilanne oli lapselle todella rankka, enkä yllättyisi, jos siitä olisi kuitenkin jäänyt jotain pientä ongelmaa. Muistot kamalasta luomusynnytyksestä ilman kivunlievitystä ovat itselleni ajoittain raskaita etenkin silloin, kun huoli lapsen kehityksestä pyörii päässä tavallista enemmän. Kokonaisuutena ajatellen asiat ovat kuitenkin hyvin. Lapsi
pärjää päiväkodissa hienosti, hänellä on kavereita ja huumorintajua, hän
on ketterä ja sosiaalinen. Jostain syystä hän on pienestä asti ottanut minuun hyvin paljon kontaktia ja näyttänyt nauttivan läheisyydestä. Olen onnekas, kun sain tähän tilanteeseen kuitenkin juuri tämän lapsen, parhaan mahdollisen vauvan.
